Ei se ole pedofiliaa, jos on laittomasti naimisissa

Aamulehti: 14-vuotiaan Suomessa vihkinyt imaami: "13 vuotta hyvä avioitumisikä"

Bongaa ristiriita seuraavista väittämistä:

Suomen Islamilaisen yhdyskunnan imaamin Chehab Khodrin mukaan oikeusministeriö antoi luvan 14-vuotiaan muslimitytön vihkimiseen avioliittoon vuonna 1996. Aviomies oli tuolloin parikymppinen. Khodr toimitti itse vihkimisen Helsingissä.

Oikeusministeriön asiakirjanhallintajärjestelmästä ei löytynyt dokumenttia erikoisluvasta.

sekä

Imaami Khodr sanoo pitäytyvänsä vihkimisissä tiukasti Suomen laissa.

Lupaa ei ole esittää, mutta laissa pysytään? Mitenhän lienee, varsinkin kun miehen tiedot Suomen lainsäädännöstä eivät taida olla ihan ajantasalla?

- Miksei 13 vuotta voisi olla hyvä avioitumisikä. Täälläkin on lain mukaan silloin sallittua mennä sänkyyn. On parempi mennä naimisiin, Khodr sanoo.

Suomen rikoslaki kertoo meille seuraavaa:

Joka on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa [...] on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.

Paitsi tietämätön, herra Khodr on myös tekopyhä:

Khodr ei reaktioita hätkähdä. Hän sanoo, että lapsiin sekaantuminen on islamilaisissa maissa jopa kuolemanrangaistuksella rangaistava teko, avioliiton ulkopuolella.

- Se on eurooppalaisten ongelma, ei meidän. Islamilaisessa maissa alaikäisiin sekaantumisia ei tapahdu niin kuin muualla maailmassa, Khodr sanoo.

Ei tapahdu ei. Ero on siinä, että sivistyneessä maailmassa lapsiin sekaannutaan tehdään piilossa, muslimit taas laillistavat pedofilian ja vetoavat sen jälkeen semantiikkaan. Eihän Suomessakaan tapahtunut raiskauksia parisuhteessa 70-luvulla, kun moista rikosnimikettä ei ollut olemassa.

Siinä on jo riittävästi, että muslimit harrastavat avointa pedofiliaa omalla maallaan, pitääkö heitä todellakin tuoda Suomeenkin levittämään sairaita tapojaan?

Homouden haitat kristinuskolle

Suvaitsemattomat kristityt

Anna-Riina Peltola kauhistelee ihmisiä, jotka eivät ymmärrä homoseksuaalisuuden oikeaa luonnetta:

Homoidentiteetti ei silti hyväksy muuta kuin yksinkertaisen biologisen kohtalon. Ajatellaan, että sellaiseksi on synnytty, niin kuin jollekin lankeaa kohtaloksi olla vasenkätinen.

Ei siitä sataa vuotta ole, kun vasenkätisyyttä pidettiin sairautena. Vielä 1930-luvun kouluissa vasenkätiset oppilaat pakotettiin kirjoittamaan oikealla kädellä, koska vasenkätisyys vain oli Väärin. Tälle näkemykselle esitettiin loogisia perusteita ihan yhtä vähän kuin kristityt esittävät homovihalleen. Kun lähtökohtana on se, että homous on väärin, voidaan helposti rakentaa olkiukkoja ad nauseam:

Tämä [homouden biologinen selitys] on suosittua, koska se vapauttaa ihmisen moraalisesta päätöksenteosta ja ehkä myös suojaa joutumasta kohtamaan homoseksuaalisuuskamppailun taustalla olevaa kipua ja haavoittuneisuutta. Homoaktivisti ei voi puhua homoseksuaalisuudesta asiana, joka liittyisi mitenkään heikkouteen, tai rikkinäisyyteen, koska sehän viittaisi eheytymisen tarpeeseen.

Ongelma on siinä, että homoseksuaalisuus ei liity mihinkään heikkouteen, vaikka Anna-Riina niin haluaakin uskoa. Häntä todennäköisesti vaivaa tyypillisen kristityn syndrooma, jonka mukaan elämän tulee olla ikävää ja kärsimys on ainoa tie kirkkaampaan kruunuun. Mainittua kipua aiheuttaa pääasiassa kristinusko, joka ahdasmielisyydessään ei salli poikkeavia näkemyksiä ja siten pyrkii saattamaan homoseksuaalit häpeään. Haavoittuneisuus on tässä tapauksessa ainoastaan katsojan silmissä, mutta se istuu siellä niin tukevasti, etteivät järkiperustelut tehoa.

Homoidentiteetin mukaan pelastusta tarvitsee vain ne, jotka kyseenalaistavat asian [homouden luontaisen eheyden]. Tällöin homoyhteisön yhteiseksi viholliseksi nousevat sellaiset seurakunnat, jotka vaalivat Jumalan kuvaa miehestä ja naisesta muodostuvana ja asettavat rajoja seksuaalikäyttäytymiselle.

Homoyhteisö, miten Anna-Riina sen sitten määrittääkin, toimii kuten mikä tahansa muukin yhteisö. Kun yhteisöä kohtaan hyökätään, se puolustautuu, mikä taas saa hyökkääjän pitämään yhteisöä vihollisenaan. Homoseksuaaleja on syrjitty, lyöty ja vainottu kirkon taholta jo vuosisatoja, mikä riittänee perusteluksi vihollisuudelle, vaikkakaan homojen ei tiedetä juuri polttaneen kirkkoja tai vainonneen kristittyjä. Yksikään kristitty ei ole vielä tullut julkisuuteen kertomaan, millä tavalla homoseksuaaliset ihmiset ovat kohdelleet kristittyjä kaltoin tai mikä oikeuttaa vainot ja mustamaalaamisen. Kukaan ei myöskään ole perustellut sitä, miksi seksuaalisuutta pitäisi rajoittaa tai miksi joku käsitys Oikeasta seksuaalisuudesta on parempi kuin toinen.

Tästä seuraa, etteivät homomyönteiset ihmiset halua käsitellä seksuaalisuuttaan moraalikysymyksenä lainkaan.

Anna-Riinalle on selvää, että jokainen homouden hyväksyjä on samalla pysyvästi luovuttanut kaiken moraalin noudattamisen seksuaalikysymyksissä. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että saisimme jatkuvasti varoa kaduilla homoseksuaalien raiskausyrityksiä, koska he eivät käsittäisi sen olevan väärin. Kristitty voi mielessään ylentää itsensä, koska noudattaa mielestään ylevämpää seksuaalimoraalia, mutta ulkopuolisen tarkkailussa tilanne näyttää lähinnä koomiselta.

Lopussa Anna-Riina kuitenkin vetää maton koko touhun alta:

Meitä ei ole jätetty tänne yksin kärsimään. Kaikesta johtuen seurakunnan ei tule peilata maailmaa näissä asioissa.

Mistä kaikesta johtuu se, että seurakunnan tulee jättää joitain yhteiskunnan muutoksia huomiotta? Voiko kirkko toimia lakisääteisenä osana yhteiskuntaa, jos se ei kuuntele yhteiskunnan tarpeita, vaan edustaa arvoja joita yhä useampi ei hyväksy? Pitäisikö kirkon olla valtion suojeluksessa, vaikka heillä on suojanaan erinäisiä kaikkivaltiaitakin?

Anna-Riinan näkemys on myös ikävästi ristiriidassa kirkon virallisen kannan kanssa, joka tunnetusti on "niin vaan ei ehkä silti mutta jos kuitenkin". Valtionkirkko on uppoava laiva, joka yrittää houkutella lähteviä rottia takaisin kumartelemalla joka suuntaan. Asiaa ei varmastikaan auta se, että seurakunta on vielä erikseen hajanainen ja ristiriitainen, mikä on omiaan karkottamaan lisää jäseniä.

Kysyntä ja tarjonta vs. lainsäädäntö

Otetaanpa välillä uutisia ulkomailta.

BBC: Prostitute users face clampdown

Paying for sex with prostitutes who are controlled by pimps is set to become a criminal offence, Home Secretary Jacqui Smith is expected to announce.

Kuulostaa ensi alkuun hyvältä, mutta:

Buying or selling sex is legal but many prostitution-related activities, such as soliciting and pimping, are not.

Parittaminen on siis jo valmiiksi kielletty, joten herää kysymys: mihin tätä uutta lakia sitten tarvittaisiin? Smith antaa vinkin:

"We want to do everything we can to protect vulnerable women. That is why we are determined to shift the focus onto the sex buyer, the person responsible for creating the demand for prostitution markets which in turn creates demand for the vile trade of women to be trafficked for sexual exploitation."

Tarkoitus on hyvä, mutta perustelu ontuu. Mitä vaikeammaksi seksin kauppaaminen laillisesti tehdään, sitä enemmän kauppaa tehdän laittomasti ja maan alla. Jos toiminta on jo lähtökohtaisesti laitonta, kynnys rikkoa useampiakin lakeja alenee ja lopputuloksena ihmiskaupan määrä kasvaa entisestään. Parittajien toiminta helpottuu entisestään, kun lainsäädäntö pakottaa seksikaupan valmiiksi heille suotuisiin, laittomiin olosuhteisiin.

Smith siis väittää, että lain tarkoitus on suojella seksityöläisiä, mutta todennäköisempi selitys on pelotella ostajat kokonaan pois markkinoita luomasta. Vajailla lähtötiedoilla on helppo päätellä, että seksikauppa kuihtuu olemattomiin, kun ostajat pelotellaan pois, mutta todellisuus on valitettavasti toinen. Kysynnän ja tarjonnan lait pitävät huolen siitä, että seksikauppaa käydään jatkossakin, lainsäädäntö määrää vain tavan.

Jos tarkoitus olisi oikeasti suojella seksikauppaa tekeviä naisia (miehiä myös, kiitos), lainsäädäntöä pitäisi viedä täsmälleen päinvastaiseen suuntaan. Lailliset bordellit, ammattiliitot, terveydenhuolto ja kohtuullinen verotus edistäisivät työoloja paremmin kuin mikään kielto, uhkaus tai sanktio.