Lihaa!

YLE: Hirvenlihasta huutava pula

Ns. nuoren polven metsästäjänä silmä takertui uutisen viimeisiin lauseisiin:

Projektipäällikkö Hanne Leppänen Pohjois-Karjalan Elintarvikealan koordinointihankkeesta toivoo asenteisiin muutosta.

- Meillä on seuroja, joilla on paljon kaatolupia, ja he voisivat hirvenlihaa myydä. Ehkä tuleva metsästäjäsukupolvi asennoituu hirvenlihan myyntiin eri tavalla.

Mitäpä siitä, että ensin pääkaupunkiseudun valtalehdessä leimataan metsästäjät joko epänormaaleiksi lahtareiksi, jotka nauttivat verenvuodatuksesta, tai vaihtoehtoisesti potentiaalisiksi perhesurmaajiksi. Vasta siinä vaiheessa, kun hienostoravintoloissa aletaan kaivata piffiä ja sisäfilettä pöytään, hoksataan ettei se hirvi sieltä metsästä vapaaehtoisesti lautaselle kävele.

Toisekseen metsästysporukat eivät saa myydä hirvenlihaa. Poikkeuksen muodostaa tilanne, jossa porukka on ensin talkootyönä ja/tai rahaa investoiden rakentanut jonnekin EU-vaatimukset täyttävän lahtivajan (sis. viemäröinti, tilan viilentäminen/lämmittäminen tarpeen mukaan jne. jne.) ja kouluttanut yhden tai useamman jäsenensä viralliseksi lihanleikkaajaksi. Tokihan sellaisen vaivan nähtyään haluaa myydä usein pienistäkin lihaosuuksista parhaat palat ravintoloille, eikö totta?

Entäpä jos arvon ravintoloitsijat ja projektipäällikkö Hanne Leppänen kokeilisivat itse hirvenmetsästyksen helppoutta ja ihanuutta. Metsästäjätutkinnon voi suorittaa kuka tahansa, mutta aseenkantolupien kanssa saattaa olla vähän tiukempaa. Viimeksi kun tarkistin, ampujista kuitenkin on keskimäärin pulaa yhä ukkoontuvammissa hirviporukoissa. Hirvimerkin saa verrattain helposti nykyisin. Sitten vaan suon laitaan peppulihaksia viilentelemään!

Jokaisella metsästyskerralla saalista ei välttämättä tule ollenkaan. Toisinaan suon laidassa ei näy minkään sortin sorkkaeläimiä. Silloin tällöin taivaalta tulee vettä, räntää, lunta tai kaikkien kolmen sekamuotoa tuulen siivittämänä. Useita viikonloppuja (töissäkäyvillä ihmisillä kun ei syksyisin päiväsaikaan ole yleensä vapaata viikolla) saattaa kulua puhtaasti raittiista ilmasta nautiskellen. Tämän lisäksi jahtimaat yleensä eivät sijaitse lähiöiden vieressä, joten metsästysmaille saattaa päästä ajamaan jopa satoja kilometrejä.

Olisi mielenkiintoista nähdä, millaisen siivun projekti- ja keittiöpäälliköt olisivat itse valmiita omasta lihaosuudestaan luovuttamaan, vaikka rahaakin vastaan.

Piiri pieni pyörii

HS: Sdp haluaisi soluttaa poliisit verkkoyhteisöihin

Tässä sitä taas ollaan. Joukko ilmeisen tietämättömiä demareita on lyönyt tyhjiä päitä yhteen ja lähettänyt mietintönsä toiselle joukolle yhtä tietämättömiä päättäjiä. Ei ole vaikea arvata, että sisäministeri Holmlund hyppii riemusta saadessaan naapurista tukea tyhjänpäiväiselle ministeriryhmälleen.

Kansanedustaja Jacob Södermanin johtama työryhmä esittää mm. seuraavaa:

[Ryhmä esittää,] että poliisiin perustettaisiin nettivalvontaan erikoistunut yksikkö, joka valtuutettaisiin soluttautumaan epäilyttäviin internetin yhteisöihin.

Arvon kansanedustajat ovat ilmeisesti päätelleet, että internetin epäilyttäviin yhteisöihin soluttautuminen on jotenkin helpompaa kuin oikeassa elämässä. Se, minkälaista soluttautumista esimerkiksi Youtubessa voisi harrastaa, onkin sitten ihan toinen juttu. Jo pelkkä materiaalin määrä kyllä pitää huolen siitä, että valvonta käy täysin mahdottomaksi. Lisäksi suurin osa internetin yhteisöistä sijaitsee ulkomailla, jonne poliisin toimivaltuudet eivät yllä.

Internetsivustojen ylläpitäjät pitäisi puolestaan saattaa samanlaiseen vastuuseen sivustojen sisällöstä kuin päätoimittajat ovat lehtensä sisällöstä.

Taas loistava osoitus siitä, miten huonosti netin luonnetta ymmärretään. Nettisivustot eivät ole mitään sanomalehtiä, joissa omistaja (päätoimittaja) vahtii mitä käyttäjät (toimittajat) sivuilleen kirjoittavat. Samalla logiikalla huoltoasemien pitäjät saatettaisiin vastuuseen siitä, mitä yleisövessojen seinille kirjoitellaan.

Niin kauan kun päättäjät eivät ymmärrä netin luonnetta, tällaiset mietinnöt voi saman tien heittää romukoppaan. Kantaa on otettu muihinkin asioihin, kuten mediaseksikkyys kouluammuskelujen jälkipyykissä vaatii:

Aselupia saisi vastaisuudessa antaa vain aktiivisesti metsästystä tai ammuntaa harrastaville. Jos luvanhakija ei anna suostumusta terveys- ja varusmiespalvelustietojen luovuttamiseen, hakemus hylättäisiin.

Aselupia myönnetään nykyäänkin vain metsästys- ja ampumaharrastuksiin sekä sisäministeriön hyväksymille asekeräilijöille. Jälkimmäinen lause on vain kiertoilmaus sille, että poliisi valtuutettaisiin saamaan jokaisen aselupaa hakevan potilastiedot. Jos kansalaiset pelotellaan myöntymään, pakkoa ei tarvitse kirjata lakiin ja voidaan näennäisesti säilyttää yksityisyyden suoja.

Opiskelijoille jo myönnetyistä aseenkantoluvista pitäisi ilmoittaa kouluille.

Mitähän hiton hyötyä tästä sitten olisi? Pitäisikö opettajien sijoittaa aseenkantoluvan saaneet oppilaat eturiviin tarkkailtaviksi, jotta kouluammuskelun alkaessa olisi helpompi puuttua tilanteeseen kehotuksin ja käskyin? Vai laitettaisiinko aseen omistavat eri luokkaan, jotta he eivät voisi vahingoittaa muita?

Kertokaa yksikin konkreettinen toimenpide, johon tuollainen uudistus voisi johtaa ilman, että se leimaisi jokaisen metsästystä harrastavan oppilaan potentiaaliseksi kouluammuskelijaksi?

Ryhmän muistio on lähetetty muiden muassa sisäministerille, kulttuuriministerille ja opetushallituksen pääjohtajalle.

Ja näin ympyrä sulkeutuu. Sisäministeri Holmlund ja kulttuuriministeri Stefan Wallin ovat olleet samoista aiheista esillä jo aiemmin, eikä jälki ollut yhtään sen parempaa. Miksi valtiovalta ei ota vastaan asiantuntevaa apua, joka voisi ohjastaa nämä hentuset edes oikealle hiekkalaatikolle ehdotuksia rustaamaan?