Lex Nokian sovellettavuus

Lex Nokian musta lista: Facebook ja sähköposti

Kas näin:

Liikenne- ja viestintäministeriön viestintäverkkoyksikön päällikkö Juhapekka Ristola kertoo, että käytännössä yrityksen pitää ensinnäkin estää työntekijöiden pääsy internetiin työkoneilta tai vaihtoehtoisesti pääsy nettisähköposteihin, netin yhteisöpalveluihin ja pikaviestimiin.

Haluaisin nähdä sen systeemin, jolla tuollainen on mahdollista. Nettisähköposteja on varovastikin arvioiden miljoonittain, anonyymiproxyja saman verran ja molempia syntyy jatkuvalla syötöllä lisää. Miten kukaan kuvittelee suodattavansa tällaista tietomäärää tehokkaasti?

Tietenkin vaihtoehtoisesti voidaan blokata kaikki liikenne ja sallia vain Virallisesti Hyväksytyt sivustot (joihin ei tietenkään tarvisi sisällyttää mitään firmalle kiusallista), mutta sekään ei riitä:

Toiseksi yrityksen pitää estää ulkoisten muistien käyttö tai seurata sitä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi usb-portit, cd-rom-asemat ja zip-asemat pitää poistaa työkoneilta tai sitten työnantajan pitää seurata, mitä tiedostoja niiden kautta siirretään.

Vaihtoehtoina on siis uusia koko yrityksen tietokonekanta (näyttäkää työkone, jossa ei ole usb-porttia) tai järjestää pakolliset turvatarkastukset jokaiselle rakennuksesta poistuvalle. Käsi ylös, kuinka moni haluaisi työskennellä tällaisessa firmassa?

Laki on siis juuri niin käytännöllinen ja tarpeellinen kuin arvata saattoi. Yksikään yritys ei voi soveltaa sitä nykymuodossaan, mutta vaikein osa - työntekijän oikeus yksityisyyteen - on kuitenkin nyt menossa läpi. Parin vuoden päästä voidaan sitten tehdä lakimuutos, jolla valvonta tehdään mahdolliseksi muutenkin kuin teoriassa, koska itse urkinta on jo lain piirissä.

Kuulostaako yliammutulta pessimismiltä ja pirujen maalailulta? Kannattaa vilkaista, mitä paljon vastustetulle lapsipornosuodatukselle kuuluu tänä päivänä.

Lex Nokia

EFFI :Suvi Lindénin vastaus avoimeen kirjeeseen urkintalaista

Huomatkaa, kuinka perusteellisesti arvon ministeri jättää vastaamatta EFFIn alkuperäiseen kirjeeseen, joka käsittelee lain ulottumista taloyhtiöihin ja kirjastoihin. Sen sijaan hän jaarittelee ummet ja lammet prosessista, jonka läpi lakiehdotus on mennyt, ja painottaa asiantuntijoiden määrää. Kuitenkin hän paljastaa, että lakimuutoksen jättäneessä työryhmässä oli jäseniä ainoastaan ministeriöistä ja työmarkkinakeskusjärjestöistä, eli asiantuntemuksen taso on tuskin ollut kovinkaan korkea.

Valitettavasti oikea prosessi ei ole mikään tae ehdotuksen laillisuudesta, sen laadukkuudesta puhumattakaan. Pitkän ja turhan alustuksen jälkeen Lindén pääsee vihdoin itse asiaan, ja tapansa mukaan osoittaa täydellistä tietämättömyyttä asioista:

Verkkoon luvatta asennettuja laitteita ja palveluja voidaan havaita vika- ja häiriötilanteiden selvittämisen yhteydessä. Tällöin on tärkeää, että voidaan selvittää myös näiden laitteiden tai palveluiden liikennöintiin liittyviä tietoja, jotta saadaan selvyys siitä mistä väärinkäytöksessä on ollut kyse ja antaako se aihetta joillekin lisätoimille.

Eli rikoksen jälkiä voidaan huomata, kun selvitetään miksi asiat eivät toimi kuten pitäisi. Sen jälkeen on jostain syystä tärkeää, että ennen poliisille kuuluneet valtuudet (mahdollisen rikoksen tutkiminen) annetaankin palveluntarjoajalle. Virkavallan aseman tulisi olla kyseenalaistamaton ja yksiselitteinen, mutta esitetty lakimuutos ajaa voittoa tavoitteleville yrityksille valtuuksia, joita edes virkavallalla ei ole (esitutkinnan aloittaminen ilman rikosilmoitusta).

Väliin Lindén luettelee sarjan yhdentekeviä ehtoja, jotka näennäisesti rajoittavat urkintaa. Käytännössä esitetyn lain kirjainta voidaan tulkita siten, että jokaisesta epäilystä voidaan haluttaessa käynnistää tutkinta. Työryhmän sokea luottamus taloyhtiöiden, kirjastojen ja työnantajien rehellisyyteen on lapsellisen hellyttävää, mutta valitettavan tuhoisa yksityisyydelle. Vai miltä kuulostaa tämä:

Tämän lisäksi on vielä muistettava, että kyse voi olla vain yhteisötilaajan merkittävästä haitasta tai vahingosta, joten jos taloyhtiön internet-liikenne hidastuu, ei tämä yksinään voi antaa isännöitsijälle oikeuksia käsitellä tunnistamistietoja. Edelleen isännöitsijällä pitää olla taloyhtiön päätöksentekoelimien antamat valtuudet tunnistamistietojen käsittelyn edellyttämien toimien käynnistämiselle[.]

"Taloyhtiön päätöksentekoelimet" on hieno kiertoilmaus AS OY:n hallitukselle, jotka usein ovat varsin hyvää pataa isännöitsijän kanssa. Käytännössä tutkintalupa siis heltiää heti, kun yhdenkin hallituksen jäsenen surfaus hidastuu, mikä taas voi tapahtua miljoonasta eri syystä. Käsi ylös jokainen, joka haluaa taloyhtiönsä hallituksen seuraavan sähköpostiliikennettään?

Lopussa yritetään vielä selitellä sitä tosiasiaa, että oikeastaan kukaan ministeriössä ei ymmärrä missä mennään:

Esityksen saamasta julkisuudesta voidaan yleisesti havaita tietoyhteiskunnan sääntelykentän moniulotteisuus. Kokonaisuuden ymmärrys ja sen hallinta on asiassa, jossa yhdistyy tekninen, liiketoiminnallinen ja oikeudellinen kenttä, erittäin haastavaa.

Asiasta on saatavilla monia hyvin perusteltuja lausuntoja niin oikeuskanslerilta, internetiä ymmärtäviltä (J. Kasvi, EFFI) kuin liiketoiminnaltakin (Nokia), mutta jostain syystä ainoastaan viimeksi mainittua kuunnellaan. Tällainen lainsäädäntötapa on omiaan pudottamaan Suomea entistä alemmaksi korruptiovertailussa, joka on aiemmin ollut meille suuri ylpeyden aihe.