Syytteitä ajatusrikoksista

Kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho sai sitten syytteen tästä kirjoituksesta. Tekstistä on loputtomiin asti lainattu pätkiä, joita kirjoittaja itsekin kutsuu syöteiksi. Niissä hän mukailee Kalevan taannoista pääkirjoitusta, jossa arvellaan seuraavaa:

Päissään surmaaminen on [suomalaisten] kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Halla-ahon kirjoituksen monesti lainattu kohta taas kuuluu sanatarkasti näin:

Ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Valtakunnan ykköspässit Jorma Kalske ja Mika Illman ovat jotenkin onnistuneet saamaan päähänsä, että vain toinen näistä lausahduksista on niin vakava, että siitä pitää nostaa syyte. Faktapohjalta asiaa ei voi käsitellä, koska syytös osuu väärään osoitteeseen. Ohikulkijoita ryösteleviä ja verovaroilla loisivia somaleja kun on suhteellisesti paljon enemmän kuin humalassa ihmisiä tappavia suomalaisia.

Koko aiheesta jauhaminen on kohtuullisen turhaa, koska syyttämispäätös on puhtaasti poliittinen. Eihän yksikään edes etäisesti aivotoimintaa simuloiva elämänmuoto voi tuollaisesta kirjoittelusta nostaa mekkalaa, mutta valitettavasti valtion virkoihin pääsee jatkuvasti tyyppejä, joilla ei riitä munaa vastustaa pienintäkään painostusta.

Eiköhän tästä syyte rapsahda allekirjoittaneellekin sitten, toivottavasti pääsen Juniksen kanssa samalle selliosastolle. 

Ennakkoluulojen poistoa

Associated press: TV exec beheads wife who filed for divorce

TV-juontaja Muzzammil on siis tappanut vaimonsa, kuinka valitettavaa. Jälkipyykki onkin sitten mielenkiitoisempaa:

Police say an upstate New York man concerned about the negative portrayal of Muslims in the media beheaded his wife after she filed for divorce.

Muzzammil oli muutamia vuosia tehnyt Bridges-ohjelmaa, jonka tarkoituksena oli lievittää länsimaalaisten epäluuloja muslimeja kohtaan.

Mitähän tähän nyt sanoisi?

Otsikko vs. todellisuus

HS: Ulkomaalaiset tehneet vain vähän rikoksia Suomessa

Otsikko lupaa paljon, mutta matto vedetään jalkojen alta heti ensimmäisessä lauseessa:

Suomi on selvinnyt vähällä ulkomaalaisten tekemässä rikollisuudessa, koska Suomi on jäänyt maahanmuuttovirtojen ulkopuolelle.

Rikoksia on siis vähemmän, koska ulkomaalaisia on vähemmän. Vaikka tuota lausetta kääntelisi miten, se on ristiriidassa otsikon välittämän viestin kanssa. Lisää heiniä kiukaalle heitetään muutamaa kappaletta myöhemmin:

Tuorein tilasto kertoo, että ulkomaalaiset syyllistyvät rikoksiin väestöosuuteensa nähden vuosittain 1,3–1,5 kertaa enemmän kuin suomalaiset.

Erikoissuunnittelija Hannu Niemi kiiruhtaa selittämään, että tällainen rasistinen väittämä ei oikeasti pidä paikkaansa:

"Totta on, että poliisin tietoon tulleissa rikoksissa he [ulkomaalaiset] syyllistyvät enemmän tai ovat epäiltyinä, mutta se on pintatietoa. Tietoja pitäisi verrata esimerkiksi alueittain, ryhmittäin ja rikostyypeittäin."

Valitettavasti tämä oljenkorsi haisee jo valmiiksi tyhjältä arvalta:

Lukuja on: vuosina 2005–2007 poliisin tietoon tulleista raiskausrikoksista epäiltiin Suomessa asuvaa ulkomaan kansalaista tai Suomen kansalaisuuden saanutta ulkomailla syntynyttä lähes viidenneksessä tapauksista. Se on hurjasti enemmän kuin heidän osuutensa väestöstä.

Mutta ei hätää, komisariuksella on selitys tällekin:

Mutta: Niemi muistuttaa, että raiskauksista vain pieni osa tulee poliisin tietoon. Suurin osa raiskauksista tapahtuu tuttujen kesken. Ulkomaalaistaustaiset taas syyllistyvät todennäköisemmin raiskauksiin, joissa uhri on tuntematon ja joista varmuudella tulee poliisiasia.

Tässä lähdetään perusteettomasta oletuksesta, että ulkomaalaiset eivät raiskaa tuttujaan. Heidän yliedustuksensa tuntemattomien raiskauksissa antaa kuitenkin perusteita olettaa juuri päinvastaista, jolloin kokonaislukema on vieläkin rumempi.

Poliittisen korrektiuden tarve on niin kova, että selkeitä tilastojakin pitää yrittää väännellä omiin näkemyksiin sopiviksi. Sillä ei saavuteta mitään, kun sen sijaan ongelma tunnustamalla ja siihen puuttumalla voitaisiin oikeasti parantaa turvallisuutta ja ohjata maahanmuuttoa (tai mitä vaan päätöksiä) terveempään suuntaan. Valitettavasti viranomaisilla ei näytä edelleenkään olevan selkärankaa hoitaa asioita kunnolla.

Selkärangattomat mielistelijät

Kaleva: Ulkomaalaiset tulevat, halusimme sitä tai emme

Jo otsikko haluaa väittää, että ulkomaalaiset muuttavat Suomeen, vaikka tekisimme mitä. Tämä perusajatus on virheellinen, koska maahanmuuttolakeja voidaan tiukentaa niin haluttaessa.

Ensimmäinen puolet kolumnista kirjoittaja käyttää todistellakseen, että Suomessa asuvat ulkomaalaiset eivät ole pelkästään somaleja, vaan joukkoon mahtuu muitakin kansallisuuksia. Hän jättää käytännöllisesti huomioimatta toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajat, joilla on Suomen kansalaisuus. Hienointa on kuitenkin nähdä, miten aukottomasti somalialaisten tarvetta maassamme perustellaan:

Ei sellainen joukko [5800 Somaliassa syntynyttä] pysty järkyttämään suomalaista yhteiskuntaa mutta selvästikin häiritsemään joidenkuiden näkemystä siitä, miltä Suomessa asuvien ihmisten pitää näyttää.

Pakolaisia pitää ottaa maahan, koska he eivät nykymäärässään pysty järkyttämään yhteiskuntaa. Ei haittaa, että heistä suurin osa elää yhteiskunnan tuella tai että he ovat räikeästi yliedustettuina raiskaustilastoissa. Riittää, ettei pieni määrä pakolaisia saa koko valtiota sortumaan anarkiaan, koska kyllä suomalainen yhteiskunta sen kestää.

Monien suomalaisen tunteet kiihtyvät ajatuksesta, että poikien uskonnolliset ympärileikkaukset tapahtuvat yhteiskunnan varoin tai että musliminaisille järjestetään uimahalleihin erillisvuoroja.

No vähemmästäkin kiihtyvät, varsinkin kun kirjoittaja ei itsekään tiedä mitä mieltä asiasta pitäisi olla:

Mitä nopeammin tulijat oppivat täällä kielen, yhteiset pelisäännöt ja pääsevät töihin, sitä vähemmän heidän joukossaan syntyy turhautumiseen ja eristäytymiseen liittyviä ongelmia.

Suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöihin perinteisesti kuuluu se, että ketään ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan mm. uskonnon tai sukupuolen takia. Silti uimahallin käyttö kielletään tiettyinä aikoina ei-muslimeilta ja miehiltä, ettei vain maahanmuuttajayhteisö loukkaantuisi. Mikä olisi reaktio, jos uimahalliin varattaisiin omat vuoronsa suomalaisille miehille?

Suomi tarvitsee uutta väkeä ja uusia veronmaksajia selvitäkseen kansakunnan ikääntymisen aiheuttamista ongelmista.

Suomi ei tarvitse lisää väkeä, Suomi tarvitsee lisää työssäkäyviä ihmisiä. Maahanmuuttajien työllistyminen on pääosin heikompaa kuin kantaväestön, jos tulijoita ei aleta seuloa huomattavasti nykyistä rankemalla kädellä. Betonipainoa eivät muodosta ulkomaiset sellaisenaan, vaan kaikki ne, jotka eivät tee töitä ja maksa veroja.

Tutkija Olli Löytty esitti viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan "Maltillinen hutu", että jos suomalaiset eivät opi suvaitsemaan kaikkia vieraita vaikutteita, niin kannattaa yrittää oppia kuitenkin sietämään.

Suomalainen anteeksi kun olen olemassa -asenne on näissä väläytyksissä taas kukkeimmillaan. Ainoa voima, joka pakottaa suomalaisia sopeutumaan vähemmistöjen oikkuihin, on valtiovallan munattomuus puolustaa sitä mitä kansa pitää tärkeänä. On toki helppo jeesustella Ranta-Kastellista, että Suomi tarvii lisää tulijoita, kun samaan aikaan Rajakylässä ei enää uskalla liikkua yksin pimeällä.

Koska usein kuulee valitettavan, että maahanmuuttokriitikot eivät tarjoa ratkaisuja, esitän ajatuksen:

Kun henkilö tulee maahan, hänen velvollisuutensa on opetella maan tavat ja käytännöt. 6-12 kuukautta saapumisen jälkeen järjestetään kielitaitokoe, tarkistetaan työ- ja opiskeluhistoria sekä rikosrekisteri. Jos tulija ei täytä kohtuullisia vaatimuksia (välttävä kielitaito, jonkinlainen työhistoria), kiitetään käynnistä ja käännytetään takaisin kotimaahan. Mikäli olot lähtöpaikassa ovat todella turvapaikanhaun arvoiset, motivaatio täyttää uuden yhteiskunnan kriteerit pitäisi olla enemmän kuin kohdallaan. Ei Suomen tarvitse auttaa ratsastajia satulaan, jos nämä eivät itse yritä yhtään.

Konsistenssia

Paavalin ensimmäinen kirje korinttilaisille, luku 11, jae 14 (1 Kor 11:14):

Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi[.]

Jumalan ainoa poika.

Homouden haitat kristinuskolle

Suvaitsemattomat kristityt

Anna-Riina Peltola kauhistelee ihmisiä, jotka eivät ymmärrä homoseksuaalisuuden oikeaa luonnetta:

Homoidentiteetti ei silti hyväksy muuta kuin yksinkertaisen biologisen kohtalon. Ajatellaan, että sellaiseksi on synnytty, niin kuin jollekin lankeaa kohtaloksi olla vasenkätinen.

Ei siitä sataa vuotta ole, kun vasenkätisyyttä pidettiin sairautena. Vielä 1930-luvun kouluissa vasenkätiset oppilaat pakotettiin kirjoittamaan oikealla kädellä, koska vasenkätisyys vain oli Väärin. Tälle näkemykselle esitettiin loogisia perusteita ihan yhtä vähän kuin kristityt esittävät homovihalleen. Kun lähtökohtana on se, että homous on väärin, voidaan helposti rakentaa olkiukkoja ad nauseam:

Tämä [homouden biologinen selitys] on suosittua, koska se vapauttaa ihmisen moraalisesta päätöksenteosta ja ehkä myös suojaa joutumasta kohtamaan homoseksuaalisuuskamppailun taustalla olevaa kipua ja haavoittuneisuutta. Homoaktivisti ei voi puhua homoseksuaalisuudesta asiana, joka liittyisi mitenkään heikkouteen, tai rikkinäisyyteen, koska sehän viittaisi eheytymisen tarpeeseen.

Ongelma on siinä, että homoseksuaalisuus ei liity mihinkään heikkouteen, vaikka Anna-Riina niin haluaakin uskoa. Häntä todennäköisesti vaivaa tyypillisen kristityn syndrooma, jonka mukaan elämän tulee olla ikävää ja kärsimys on ainoa tie kirkkaampaan kruunuun. Mainittua kipua aiheuttaa pääasiassa kristinusko, joka ahdasmielisyydessään ei salli poikkeavia näkemyksiä ja siten pyrkii saattamaan homoseksuaalit häpeään. Haavoittuneisuus on tässä tapauksessa ainoastaan katsojan silmissä, mutta se istuu siellä niin tukevasti, etteivät järkiperustelut tehoa.

Homoidentiteetin mukaan pelastusta tarvitsee vain ne, jotka kyseenalaistavat asian [homouden luontaisen eheyden]. Tällöin homoyhteisön yhteiseksi viholliseksi nousevat sellaiset seurakunnat, jotka vaalivat Jumalan kuvaa miehestä ja naisesta muodostuvana ja asettavat rajoja seksuaalikäyttäytymiselle.

Homoyhteisö, miten Anna-Riina sen sitten määrittääkin, toimii kuten mikä tahansa muukin yhteisö. Kun yhteisöä kohtaan hyökätään, se puolustautuu, mikä taas saa hyökkääjän pitämään yhteisöä vihollisenaan. Homoseksuaaleja on syrjitty, lyöty ja vainottu kirkon taholta jo vuosisatoja, mikä riittänee perusteluksi vihollisuudelle, vaikkakaan homojen ei tiedetä juuri polttaneen kirkkoja tai vainonneen kristittyjä. Yksikään kristitty ei ole vielä tullut julkisuuteen kertomaan, millä tavalla homoseksuaaliset ihmiset ovat kohdelleet kristittyjä kaltoin tai mikä oikeuttaa vainot ja mustamaalaamisen. Kukaan ei myöskään ole perustellut sitä, miksi seksuaalisuutta pitäisi rajoittaa tai miksi joku käsitys Oikeasta seksuaalisuudesta on parempi kuin toinen.

Tästä seuraa, etteivät homomyönteiset ihmiset halua käsitellä seksuaalisuuttaan moraalikysymyksenä lainkaan.

Anna-Riinalle on selvää, että jokainen homouden hyväksyjä on samalla pysyvästi luovuttanut kaiken moraalin noudattamisen seksuaalikysymyksissä. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että saisimme jatkuvasti varoa kaduilla homoseksuaalien raiskausyrityksiä, koska he eivät käsittäisi sen olevan väärin. Kristitty voi mielessään ylentää itsensä, koska noudattaa mielestään ylevämpää seksuaalimoraalia, mutta ulkopuolisen tarkkailussa tilanne näyttää lähinnä koomiselta.

Lopussa Anna-Riina kuitenkin vetää maton koko touhun alta:

Meitä ei ole jätetty tänne yksin kärsimään. Kaikesta johtuen seurakunnan ei tule peilata maailmaa näissä asioissa.

Mistä kaikesta johtuu se, että seurakunnan tulee jättää joitain yhteiskunnan muutoksia huomiotta? Voiko kirkko toimia lakisääteisenä osana yhteiskuntaa, jos se ei kuuntele yhteiskunnan tarpeita, vaan edustaa arvoja joita yhä useampi ei hyväksy? Pitäisikö kirkon olla valtion suojeluksessa, vaikka heillä on suojanaan erinäisiä kaikkivaltiaitakin?

Anna-Riinan näkemys on myös ikävästi ristiriidassa kirkon virallisen kannan kanssa, joka tunnetusti on "niin vaan ei ehkä silti mutta jos kuitenkin". Valtionkirkko on uppoava laiva, joka yrittää houkutella lähteviä rottia takaisin kumartelemalla joka suuntaan. Asiaa ei varmastikaan auta se, että seurakunta on vielä erikseen hajanainen ja ristiriitainen, mikä on omiaan karkottamaan lisää jäseniä.

Kysyntä ja tarjonta vs. lainsäädäntö

Otetaanpa välillä uutisia ulkomailta.

BBC: Prostitute users face clampdown

Paying for sex with prostitutes who are controlled by pimps is set to become a criminal offence, Home Secretary Jacqui Smith is expected to announce.

Kuulostaa ensi alkuun hyvältä, mutta:

Buying or selling sex is legal but many prostitution-related activities, such as soliciting and pimping, are not.

Parittaminen on siis jo valmiiksi kielletty, joten herää kysymys: mihin tätä uutta lakia sitten tarvittaisiin? Smith antaa vinkin:

"We want to do everything we can to protect vulnerable women. That is why we are determined to shift the focus onto the sex buyer, the person responsible for creating the demand for prostitution markets which in turn creates demand for the vile trade of women to be trafficked for sexual exploitation."

Tarkoitus on hyvä, mutta perustelu ontuu. Mitä vaikeammaksi seksin kauppaaminen laillisesti tehdään, sitä enemmän kauppaa tehdän laittomasti ja maan alla. Jos toiminta on jo lähtökohtaisesti laitonta, kynnys rikkoa useampiakin lakeja alenee ja lopputuloksena ihmiskaupan määrä kasvaa entisestään. Parittajien toiminta helpottuu entisestään, kun lainsäädäntö pakottaa seksikaupan valmiiksi heille suotuisiin, laittomiin olosuhteisiin.

Smith siis väittää, että lain tarkoitus on suojella seksityöläisiä, mutta todennäköisempi selitys on pelotella ostajat kokonaan pois markkinoita luomasta. Vajailla lähtötiedoilla on helppo päätellä, että seksikauppa kuihtuu olemattomiin, kun ostajat pelotellaan pois, mutta todellisuus on valitettavasti toinen. Kysynnän ja tarjonnan lait pitävät huolen siitä, että seksikauppaa käydään jatkossakin, lainsäädäntö määrää vain tavan.

Jos tarkoitus olisi oikeasti suojella seksikauppaa tekeviä naisia (miehiä myös, kiitos), lainsäädäntöä pitäisi viedä täsmälleen päinvastaiseen suuntaan. Lailliset bordellit, ammattiliitot, terveydenhuolto ja kohtuullinen verotus edistäisivät työoloja paremmin kuin mikään kielto, uhkaus tai sanktio.

Suvaitsevaisuutta ja hyväksyntää

Valtauskontomme piispa Huotari osoittaa, kuinka suvaitsevaista ja hyväksyvää ko. uskonnon meininki on omia työntekijöitään kohtaan:

Kirkkoherran työt loppuvat sukupuolenvaihtoon.

Se, että naiset pääsevät jo papinvirkoihin, ei ilmeisesti tarkoita sitä että trans-naisten pitäisi päästä. Kaikista hyytävin on uutisen viimeinen kappale:

En osaa sanoa sellaisia seurakunnan virkoja, joissa hän voisi toimia. En tiedä, olisiko sellaisia tehtäviä, joissa hän ei työskentelisi seurakuntalaisten välittömässä keskuudessa, piispa Huotari puolestaan miettii.

Siis seurakuntalaisten välittömään läheisyyteen ei saa päästää henkilöä, joka kokee syntyneensä väärän sukupuolen kehoon? Miksi ei? Ei se ole tarttuvaa, eikä millään tavalla vaarallista. Seurakuntalais-raukat saattaisivat vain joutua kasvokkain omien ennakkoluulojensa kanssa, mistä saattaisi seurata ehkä jopa näköalojen avartumista.

Kaipa valtionkirkko kokee, etteivät seksuaaliset vähemmistöt kuulu heidän "ydinosaamiseensa" saati kohderyhmäänsä. Ikävä kyllä tässä maallistuvassa maailmassa yhä harvempi ihminen tuntuu kuuluvan heidän kohderyhmäänsä. Sitä saa, mitä tilaa.