torstai 22. tammikuuta 2009

Otsikko vs. todellisuus

HS: Ulkomaalaiset tehneet vain vähän rikoksia Suomessa

Otsikko lupaa paljon, mutta matto vedetään jalkojen alta heti ensimmäisessä lauseessa:
Suomi on selvinnyt vähällä ulkomaalaisten tekemässä rikollisuudessa, koska Suomi on jäänyt maahanmuuttovirtojen ulkopuolelle.
Rikoksia on siis vähemmän, koska ulkomaalaisia on vähemmän. Vaikka tuota lausetta kääntelisi miten, se on ristiriidassa otsikon välittämän viestin kanssa. Lisää heiniä kiukaalle heitetään muutamaa kappaletta myöhemmin:
Tuorein tilasto kertoo, että ulkomaalaiset syyllistyvät rikoksiin väestöosuuteensa nähden vuosittain 1,3–1,5 kertaa enemmän kuin suomalaiset.
Erikoissuunnittelija Hannu Niemi kiiruhtaa selittämään, että tällainen rasistinen väittämä ei oikeasti pidä paikkaansa:
"Totta on, että poliisin tietoon tulleissa rikoksissa he [ulkomaalaiset] syyllistyvät enemmän tai ovat epäiltyinä, mutta se on pintatietoa. Tietoja pitäisi verrata esimerkiksi alueittain, ryhmittäin ja rikostyypeittäin."
Valitettavasti tämä oljenkorsi haisee jo valmiiksi tyhjältä arvalta:
Lukuja on: vuosina 2005–2007 poliisin tietoon tulleista raiskausrikoksista epäiltiin Suomessa asuvaa ulkomaan kansalaista tai Suomen kansalaisuuden saanutta ulkomailla syntynyttä lähes viidenneksessä tapauksista. Se on hurjasti enemmän kuin heidän osuutensa väestöstä.
Mutta ei hätää, komisariuksella on selitys tällekin:

Mutta: Niemi muistuttaa, että raiskauksista vain pieni osa tulee poliisin tietoon. Suurin osa raiskauksista tapahtuu tuttujen kesken. Ulkomaalaistaustaiset taas syyllistyvät todennäköisemmin raiskauksiin, joissa uhri on tuntematon ja joista varmuudella tulee poliisiasia.

Tässä lähdetään perusteettomasta oletuksesta, että ulkomaalaiset eivät raiskaa tuttujaan. Heidän yliedustuksensa tuntemattomien raiskauksissa antaa kuitenkin perusteita olettaa juuri päinvastaista, jolloin kokonaislukema on vieläkin rumempi.

Poliittisen korrektiuden tarve on niin kova, että selkeitä tilastojakin pitää yrittää väännellä omiin näkemyksiin sopiviksi. Sillä ei saavuteta mitään, kun sen sijaan ongelma tunnustamalla ja siihen puuttumalla voitaisiin oikeasti parantaa turvallisuutta ja ohjata maahanmuuttoa (tai mitä vaan päätöksiä) terveempään suuntaan. Valitettavasti viranomaisilla ei näytä edelleenkään olevan selkärankaa hoitaa asioita kunnolla.

Ei kommentteja: