Yliopistoissa ollaan jälleen huolestuneita, kun opintoajat ylittävät asetetut ihanteet ja tavoitteet. Pitkiä valmistumisaikoja on yritetty korjata, mutta laihoin tuloksin:
Syksyllä 2005 toteutetun tutkinnonuudistuksen tavoite oli nopeuttaa valmistumista, mutta nyt näyttää käyvän päinvastoin.
Kolmen vuoden takainen tutkintouudistus ei tuonut opintoihin helpotuksia, vaan työmäärää lisättiin pakollisella kandidaatin tutkinnolla. Siihen sisältyy kandidaatintyö, joka on käytännössä toinen, vaikkakin hieman suppeampi lopputyö keskellä opintoja. Lisäksi kursseista saatavaa opintopistemäärää piti pienentää, jotta aiemmin 180 opintoviikon laajuinen DI-tutkinto saatiin mahtumaan 300 opintopisteeseen. Humanistisilla, luonnontieteellisillä ja kasvatustieteellisillä aloilla tutkinnon aiempi laajuus oli 160 opintoviikkoa, mutta uudessa järjestelmässä samat 300 opintopistettä.
Koska tavoiteltiin nopeampaa valmistumista, opinnoille laitettiin seitsemän vuoden takaraja, johon voi hakea kaksi vuotta jatkoaikaa. Kun kaikkeen tähän yhdistetään köyhyysrajan alittava opintotuki, kohoavat hinnat ja ulkopuoliset paineet menestyä, onko ihme jos opiskelijat eivät saa tutkintojaan valmiiksi ajoissa?
Varsinainen ongelma on ollut tiedossa jo vuosia, mutta siihen ei ole uskallettu puuttua. Myös Hesarin artikkelista löytyy viitteitä siihen, mikä on oikeasti pielessä:
Teknillisen korkeakoulun opintojen seurannan mukaan alle 15 prosenttia syksyllä 2005 aloittaneista oli saavuttanut 180 pisteen tavoitteen kolmessa lukuvuodessa ja vain 3,5 prosenttia oli valmistunut tekniikan kandidaatiksi. Muissa tekniikan yksiköissä ei mennyt juuri paremmin.
Tästä joukosta löytyi myös pari nollasuorittajaa, joilla ei ollut yhdeltäkään vuodelta yhtään opintopistettä.
Tekniikan akateemisten liiton (TEK) mukaan opintoaikoja suurempi ongelma on keskeyttäminen. Esimerkiksi viime vuonna tutkinnon suoritti 2 700 opiskelijaa, vaikka valittuja oli seitsemän vuotta aiemmin 4 200.
Vaikka merkit ovat selkeästi näkyvissä, kukaan ei tunnu näkevän metsää sisäänottomääriltä. Teknillisen korkeakoulutuksen valintakriteerit ovat niin heppoiset, että sisään voi päästä vaikkei osaisi ratkaista yhtään kokonaista valintakoetehtävää (pisterajat 2007 (PDF), kokeessa 6 tehtävää á 6 pistettä). Aiemmalla koulutuksella ei ole väliä, vaan valintakokeeseen voi osallistua jokainen halukas.
Kun IT-kupla oli vielä voimissaan, sisäänottomääriä kasvatettiin tolkuttomiksi, mutta kuplan puhkeamisen jälkeen niitä ei ole uskallettu pienentää merkittävästi. Korkeakouluissa ollaan mahdottoman tehtävän edessä, kun valtava määrä puutteellisilla alkutiedoilla varustettuja opiskelijoita pitäisi saada valmistumaan entistä nopeammin ja tiukemmin kriteerein.
Tarkoitus opintoaikojen lyhentämisestä ja keskeyttämisten vähentämisestä on hyvä asia, mutta motiivit ja keinot ovat vääriä. Ei ole tarkoituksenmukaista korkeakouluttaa kahta kolmasosaa väestöstä, vaikka se näyttäisi kuinka hyvältä tilastoissa. Järkevämpää olisi mitoittaa sisäänotto niin, että opintonsa aloittaneet saisivat tutkintonsa suoritettua kohtuullisessa ajassa. Ammatillista koulutusta on jo vuosien ajan kohdeltu vähemmän menestyvien ja heikkolahjaisempien vaihtoehtona, mikä johtaa yhteiskunnan luokkajakoon. Suomalainen herraskansa on kohta hätää kärsimässä, kun kukaan ei enää osaa korjata vuotavia vesijohtoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti